tiistai 24. huhtikuuta 2018

Runolauluklubit alkavat / Runosong Clubs begin



Kesän 2018 Musiikkijuhla lähestyy ja kiinnostus kesän festivaalia kohtaan on ollut mukavaa sillä linja-autokuljetuksia eri puolilta Kainuuta Kuhmoon festivaalin aikaan on tiedustelju ja järjestelty ahkerasti.

Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys yhdessä Runolaulu Akatemian ja Musiikkijuhla Sommelon kanssa järjestävät ensimmäistä kertaa perjantaina 27.4.2018 Runolauluklubi -illan, tapatumapaikkana Kaesan Kotileipomo. Avajaisillasta lähtien iltaa järjestetään joka kuukauden viimeinen perjantai, kuten toukokuussa perjantaina 25.5.2018.

Perjatain 27.4.2018 klo 19 alkavaan avajaisiltaan on vapaa pääsy. Avajaisillassa esintyy kolme kainuulaista muusikkoa Pekka Huttu-Hiltunen, Paula Karppinen ja Janne Seppänen.

Tulevissa illoissa nähdään esityksiä muu muassa  Maari Kallberg, Ilona Korhonen, Susanne Rosenberg (Ruotsi), Birgitte Kloareg (Bretagne), Dimitri Paramonov (Venäjä), Heikki Laitinen, Taito Hoffrén sekä muilta eturivin kansanmuusikoilta.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Beginning on Friday April 27th, 2018 Kaikamu together with Runosong Academy and Sommelo arrange first Runosong club evening in Kaesan Kotileipomo (Kaesa home bakery) at 7 p.m. Evening is entry free.

After the first evening the event will be held once a month on the last Friday of the month.

Performing during the evening will be musicians from Kainuu region Pekka Huttu-Hiltunen, Paula Karppinen (accordion) and Janne Seppänen.

Second Runosong evening will be held on Friday May 25th, 2018 and future evenings will feature performances by Maari Kallberg, Ilona Korhonen, Susanne Rosenberg (Sweden), Birgitte Kloareg (Bretagne), Dimitri Paramonov (Russia), Heikki Laitinen, Taito Hoffrén and more.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Kuhmolainen 24.4.2018

Kuhmolainen 25.5.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Feel free to comment and discuss / Kommentointi ja keskustelu vapaata