lauantai 6. kesäkuuta 2015

Arhippa astuu autoon kiertue Sommelossa / Arhippa astuu autoon tour in Sommelo



Taito Hoffrén kertoi ja esitti tilaisuudessa runolaulua. Juminkeko-säätiö on järestänyt Kalevalan juhlavuoden kunniaksi Arhippa astuu autoon -kiertueen, joka käytännössä tarkoittaa että Taito Hoffén kiertää autolla ympäri Suomea ja kertoo kuulijoille Arhippa Perttusesta, Elias Lönnrotista ja runolaulusta, unohtamatta sen esittämistä.


Taito Hoffrén esittää Vienan runoruhtinaan, Arhippa Perttusen, runoja ja opettaa laulamaan runolaulua oman ympäristön asioista Sommeloon saapuvalla "Arhippa astuu autoon" -kiertueellaan. Kiertue on järjestetty yhteistyössä Juminkeon kanssa nostamaan esille sekä runolaulua että Arhippa Perttusta Kalevalan 180-vuotis- ja Juminkeon 30. juhlavuonna.

Tule Arhipan runojen pariin Sommelossa Kuhmon torille tasatunnein keskiviikkona (1.7.) klo 10-14 ja torstaina (2.7.) klo 9-14.


Taito Hoffrén tunnetaan erityisesti yhden merkittävimmän vienankarjalaisen runolaulajan, Arhippa Perttusen, runoihin perehtyneenä laulajana. Hän on esiintynyt runolaulajana niin omissa soolokonserttisarjoissaan kuin eri kokoonpanoissa kuten Uros Hämärä -triossa Heikki Laitisen ja Pekka Huttu-Hiltusen ja Arja Kastisen kanssa tai duona  rumpali Markus Ketolan kanssa.
 
Vuodesta 2006 lähtien Hoffrén on toiminut kansanmusiikkijuhla Sommelon taiteellisena johtajana.

www.aania.fi





Taito Hoffrén told and performed runesinging at the event. Juminkeko Foundation has arranged tour called "Arhippa astuu autoon" in honour of finnish national epic Kalevala's 180 years, Arhippa steps to the car which concretely means that Taito Hoffrén will tour all around Finland by car and tell about Arhippa Perttunen, Elias Lönnrot and runesinging, without forgeting to perform it for the audience.


Arhippa astuu autoon tour will be part of Sommelo. Come meet and hear what Taito Hoffrén has to tell about Arhippa Perttunen, Elias Lönnrot and runesinging. Arhippa astuu autoo tour on Kuhmo marketplace on july 1st exact hours between at 10 a.m. to 2 p.m. and july 2nd at between 9 a.m. to 2 p.m.


Taito Hoffrén is most well-known as the singer and performer of viena karelian runesinger Arhippa Perttunen poetry. He has been performing as runesinger on his own solo projects as well as different group arrangements like Uros Hämärä -trio together with Heikki Laitinen and Pekka Huttu-Hiltunen and in a duo with both Arja Kastinen and drummer Markus Ketola.

Since 2006 Hoffrén has worked as an Artistic Director of Sommelo Ethno Music Festival

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Feel free to comment and discuss / Kommentointi ja keskustelu vapaata